PÄÄSIVU
MUSEO
AJANKOHTAISTA
TEEMANÄYTTELYT
KÄSIKIRJASTO
KUVIA
TIETOISKUJA
KOULUILLE
KUVAGALLERIA
KUVAGALLERIA2
VETERAANITARINAT
HANKETIEDOT
LINKIT
IN ENGLISH
PÅ SVENSKA
EN FRANCAIS
AUF DEUTSCH
 
 Sijaintisi: PÄÄSIVU / Esko Mäntyranta 


Esko Mäntyranta

ESKO MÄNTYRANNAN HAASTATTELU

10.11.2006

SÄKYLÄN TALVI- JA JATKOSOTAMUSEO

Haastateltava: Esko Mäntyranta, s. 26.7.1924 Säkylän kirkonkylässä

Haastattelijat: Maija Kärki ja Ilpo Nurmi

 

Veteraani Esko Mäntyranta

 

EM on hankkinut museoon lahjoittamansa jääkairan huutokaupasta sotien jälkeen. Hän käytti jatkosodassa samanmallista jääkairaa, joka oli armeijan omaa mallia. Samanlaisella jääkairalla on myös mitattu Säkylän lentotukikohdan jään paksuutta.

EM on kotoisin kalastajaperheestä; isä oli ammattikalastaja. EM ei ollut kuitenkaan koskaan nähnyt jääkairaa. Ennen sotia jääkairaa ei ollut käytössä yksityisillä ihmisillä, vaan käytössä oli tuura.

 

EM käytti jääkairaa pioneerina miinoittaessaan vuonna 1943 Seesjärven jäätä Paateneen kauppalan edessä. Järven toisella puolella oli vihollinen. Seesjärvi sijaitsee n. 100 km Äänisjärvestä pohjoiseen. EM oli saanut pioneerikoulutuksen 18-vuotiaana Karhumäessä, jonka jälkeen hän sai erilaisia työkomennuksia. Seesjärven jään miinoitustyö oli yksi niistä.

 

Jäämiinakenttä sijoitettiin strategiseen paikkaan, kauppalan eteen, torjumaan järveä pitkin tehtävä hyökkäys. Miinat olivat ARSA-pulloja, joissa käytettiin ARSA-räjähdysainetta. Pullot tulivat paikanpäälle kaljakoreissa, ja niitä oli 6-8 kpl yhdessä korissa. Pulloissa oli puukorkki, jonka sijaan asennettiin painesytytin sekä n. 1 m lanka ja sen päähän kalikka. ARSA-pullo pujotettiin langassa jään alle ja kalikka piti sitä paikallaan. Sitten miina peitettiin lumella. Miinakenttä toimi paineella: 1. miina laukaistiin sähköllä, jonka jälkeen muut miinat räjähtivät paineen vaikutuksesta. Sähköjohto vedettiin suojaisaan paikkaan, josta 1. miina sitten laukaistiin. Miinoja sijoitettiin siksakkiin 2-3 metrin välein n. 100–200 metrin päähän rannasta. Räjäytyksen vaikutuksesta jäähän tuli leveä railo. Jäämiinakenttää oli tekemässä 2 ryhmää ja jalkaväen miehet olivat apuna kuljettaen jäälle räjähteitä hevosilla. Tosin EM muistaa, että paikalle kutsutut 2 hevosmiestä eivät suostuneet kuljettamaan räjähteitä ja antoivat pioneereille hevoset omaan käyttöön. Jäämiinakenttä jäi Seesjärven jäälle, sillä keväällä 1944 sitä ei purettu pois sodan tilanteen muututtua.

 

EM mukaan suomalaiset tekivät miinakentistä kartat. EM oli mukana myös maamiinoituksessa. Pioneerilapiolla tehtiin kuoppa maahan latumiinalle, päällisiivu maasta leikattiin erilleen. Miina asetettiin kuoppaan ja siivu maata asetettiin sen päälle. Latumiinoja käytettiin sekä talviaikaan ladun alla että poluille asetettuina kesäaikaan.

 

EM kuului 21. prikaatiin, joka perustettiin syksyllä 1943. Pioneerikoulutuksessa EM oli ollut ensin 18-vuotiaana Korjaalla 3 kk 12 vakkasuomalaisen kanssa. Tämän jälkeen EM siirtyi Karhumäelle koulutuspataljoonaan, pioneeripataljoona 12. Lopulta EM päätyi 21. prikaatissa Maaselän Kannakselle Paateleeseen.

 

Perääntymisvaiheessa 21. prikaati kulki jalkaisin n. 200 km asumattomassa erämaassa. Pioneerit tarkastivat edessä olevan tien kuntoa sekä miinoittivat joitakin alueita ja räjäyttivät siltoja takanapäin vaikeuttaakseen vihollisen etenemistä. Suuret sillat panostettiin jo etukäteen ja räjäytettiin vasta aivan viime vaiheessa, kun viimeiset omat joukot olivat sen ylittäneet. EM piti näitä sillanräjäytystehtäviä pioneerien pahimpina tehtävinä. EM muistaa edelleen tapauksen Porajärvellä, vanhasta Suomen rajasta 10 km itään, jossa n. 100 m pitkä silta kulki erittäin vuolaan virran ylitse. Silta oli rakennettu vankoista puuristikoista, jotka oli panostettu jo aikaisemmin alokkaiden toimesta. Suomen puolella oli korkea töyräs, jonka taakse osa ryhmästä jäi odottamaan, kun 2 pioneeria meni alas räjäyttämään sähköllä sillan. Pioneerit olivat maatuen takaisessa poterossa ja heillä oli varalla tulitikut, jos sähköräjäytys ei toimisi. EM muistelee, että räjäytys oli komeaa katseltavaa, kun puutavara ”lensi kuin tulitikut ilmassa”. Hetken kuluttua virrassa ei ollut näkyvissä enää mitään jälkiä sillasta, sillä virtaus oli niin kova.

 

EM muistelee, että ”koko kesä taaperrettiin” vuonna 1944. Vain yksi tiensuunta oli tehty hyökkäysvaiheessa. Prikaati päätyi sitten Ilomantsiin ja kuuluisiin Ilomantsin taisteluihin, joilla estettiin lopullisesti vihollisen pääseminen armeijan selustaan. Neuvostoliitolla oli käytössään 2 divisioonaa sekä uudet ja hyvät varusteet. 21. prikaati oli väsynyt ja kulunut raskaassa perääntymisvaiheessa, mutta paikalle lähetettiin lisävahvistuksia.

 

EM saapui väsyneenä muiden mukana Ilomantsin Möhkön kylään. Pioneereille oli lupailtu kunnon lepoaikaa. Kylässä oli kartano, jonka päärakennuksen salin lattialle miehet pääsivät lepäämään saunomisen jälkeen. EM muistelee, kuinka hienoa oli vihdoin olla katon alla sisätiloissa, kun useampi kuukausi oli nukuttu käytännössä puun juurella. Muutaman tunnin unen jälkeen tuli kuitenkin hälytys ja EM joutui mukaan 8 vuorokautta kestäneeseen operaatioon. Tarkoituksena operaatiossa oli muodostaa motti koukkaamalla vihollisen selustaan. Marssi kesti 3 vuorokautta, sillä maasto oli hidaskulkuista. EM muistaa, että kerran hevonenkin oli upota suohon. EM ja kaksi muuta pioneeria miinoittivat sivutien, joka heidän oli määrä katkaista ja jäivät sen taakse poteroihin odottamaan vihollisen saapumista. Miinoina käytettiin saksalaisia panssarimiinoja. EM muistaa tiedustelupanssarivaunun tulleen ensimmäisenä nyppylän laelle, jonka jälkeen miinoitettu tie alkoi. Pioneerit huomasivat vaunun takana olevan suuren joukon sotilaita. Vaunu jatkoi etenemistä pienen pysähdyksen jälkeen ja joutui ensimmäisen miinan uhriksi. Panssarivaunu lensi korkealle ja rikkoutui palasiksi, jonka jälkeen sotilaat sen takana kääntyivät takaisin Venäjälle päin. Tämän tiukan paikan lisäksi operaatio oli muutenkin kova, sillä pioneereilta loppui muona lähes kokonaan. Mukana leipälaukussa oli vain kiväärin patruunat, 3 vuorokauden muonat sekä näkkileipää. Onneksi tällöin oli lakka-aika ja lakkasuo sijaitsi juuri poteron takana ja pari miestä kävikin sitten hakemassa monta pakillista lakkoja syötäväksi. Eversti Raappana oli suunnitellut tässäkin operaatiossa käytetyn taktiikan, jonka tarkoituksena oli saada vihollisjoukot jaettua kahteen mottiin. Suunnitelma ei täysin onnistunut, mutta kalusto saatiin motitettua ja sen jälkeen vihollisjoukot pakenivat metsiä pitkin ulos moteista.

Motti-taktiikka ja teiden katkaisu siis purivat ja saavutettiin ”korpisodan suurvoitto”.

 

EM kertoi myös hiukan muista tehtävistään sodan aikana. Vuoden 1943 talvella hän pääsi toimimaan kalastajana Santala-järvellä. Raumalainen kapteeni Rantala oli kysynyt kalastajia ja kun muut eivät olleet ilmoittautuneet pelätessään vaikeaa tehtävää, EM ilmoittautui kalastustaitoiseksi. Rantala piti EM aivan oikeana henkilönä tehtävään ja niin EM kalasti järvellä koukuilla ja itse rakentamillaan katiskoilla monta kuormaa haukia komppanialle.

 

Jatkosodan päätyttyä 21. prikaati hajotettiin ja osa miehistä lähetettiin Lapin sotaan. Tehtävien aamujakelussa kysyttiin hevosmiehiä ja EM ilmoittautui tehtävään, jossa hän pääsi Hämeenlinnaan kengityskouluun. Seuraavana päivänä, kun EM lähti Ilomantsin Möhköstä, ilmoitettiin aselevosta. Kengityskoulun takia EM oli armeijassa 4 kk kauemmin kuin muut miehet ja maaliskuussa 1945 hänet kotiutettiin. EM koulutuksessa saamista taidoista oli paljon hyötyä, sillä sodan aikana oli ehditty kasvattaa hevosia ja myös sodasta palautettiin paljon hevosia, joten taloissa oli pulaa taitavista kengittäjistä. EM päätyi töihin Vallin pajalle kengityssepän avuksi. EM kysyttiin myös jatkamaan kengitysseppänä armeijan leivissä, koska sepistä oli kova pula, mutta EM päätti lähteä siviiliin viimeiseltä komennukseltaan Virojoen kylästä. Kokonaisuudessaan EM oli ehtinyt olla armeijassa 2 vuotta ja pitänyt sinä aikana vain yhden kahden viikon loman.