Ilmatorjunnan historiaa Suomessa

Aselajina ilmatorjunnan katsotaan syntyneen 1.7.1925, jolloin aselajin koulutusyksikkö aloitti Suomenlinnassa. Ilmatorjunta siirtyi ilmavoimien alaisuuteen 1.1.1939, jolloin se erkani aselajina kenttätykistöstä. Sodan-aikainen ilmatorjuntakalusto jaettiin kevyisiin ja raskaisiin ilmatorjuntatykkeihin. Sveitsistä vuonna 1926 ostetut neljä 20 ItK/23 Oe -tykkiä olivat itsenäisen Suomen ensimmäinen ilmatorjunta-aseiden hankinta. Tykkiä valittaessa sille oli asetettu lisävaatimukseksi panssarintorjuntakyky. 1920-30-luvun panssari-vaunut pystyttiinkin tuhoamaan 20 mm:n tykin kranaatein. Juuri ennen talvisotaa Valtion Kivääritehtaalla suunniteltiin ja valmistettiin proto-tyyppiasteelle 20 mm:n kaksoisilmatorjuntakonetykki. Sodan ajan olosuhteet vaikeuttivat sarjatuotannon käynnistymistä ja vasta vuosina 1943-44 tehtaalta tilatut 170 tykkiä voitiin jakaa joukoille. Sotatoimissa “Vekotin” osoittautui erääksi parhaimmista 20 mm:n aseista. Suomen ensimmäiset raskaat ilmatorjuntatykit ostettiin Ruotsista. Vuosien 1927-29 aikana maahan tuli yhteensä 16 Bofors-ilmatorjuntakanuunaa.
 
Jatkosodan aikaan Suomi oli ensimmäinen maa, joka sai käyttöönsä Boforsin ilmatorjuntapanssarivaunuja. Vuonna 1942 perustettu panssari-ilmatorjuntapatteri toimi Panssaridivisioonan erillisyksikkönä koko sodan loppuajan. Panssari-ilmatorjuntapatteriin hankittiin perustamishetkellä 6 kappaletta Landsverk Anti II-vaunua, joita oli koulutuskäytössä aina vuoteen 1959 saakka.
 
Saksalainen ilmatorjuntatykki 20 ITK/38 BSW
 
Katsauksen laati:
Joonas Heinilä
 
Lähteet:
Sotamuseon Tykkikirjat
Vehviläinen; Lappi; Palokangas: Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917-2000