Haastateltava: Markus Aaltonen, synt. 25.4.1918, Yläne, nyk. Eura Haastattelija: Tanja-Annika Aronen Säkylän Talvi- ja Jatkosotamuseo, 27.7.2010
Markun Aaltonen aloitti Turussa asepalveluksensa Porin rykmentissä 2.9.1939. Hänet siirrettiin 19.12.1939 J.R. 64:ään. Aaltonen osallistui sotilaspassinsa mukaan Suomussalmen, Raatteen, Uomaan ja Kollaan taisteluihin.
Aaltosen ensimmäinen muisto taisteluista on, kun 27.12. heidän joukkueensa hyökkäsi Kiantajärven yli ja taisteli venäläistä konekivääriasemaa vastaan. Yhtään haavoittunutta ei tullut. Aamulla 27.12 tuli hälytys viiden aikaan. Aaltonen muistelee, että päivä hyökättiin ja seuraava yö nukuttiin lumihankeen sotketussa poterossa. Pataljoonassa oli vain yksi teltta, joka oli lääkintäteltta. Sotilaat tekivät itselleen havumajoja. Suomussalmella sai nukkua lammaskarsinoissa. Siellä oli lämmin.
5.1. he hyökkäsivät Eskolan taloon. Näissä taisteluissa yhden pataljoonan tappiot olivat noin 60 miestä. Kun Raatteentien risteys oli saatu haltuun, lähdettiin itärajalle päin. Aaltonen muistelee, ettei tietä pitkin ei voitu mennä, koska se oli sotasaalista täynnä. Piti hiihtää ojan puolelta. Sotasaaliiseen kuului pitkälti yli toista tuhatta hevostakin, jotka saatiin sitten omaan käyttöön. Likoharjun talo vallattiin loppiaisen aikaan. Aaltonen kertoo, että talon kaivon kohdalla on nykyään muistomerkki. Kaivossa oli kaatunut venäläinen hevonen ja on hänen käsityksensä mukaan varmaan vieläkin, koska kaivo tukittiin betonilla. Likoharjun talolla oli venäläisillä joukkosidontapaikka. Aaltonen kertoo, että kun se saatiin vallattua ja he saivat luvan sytyttää nuotiot. ”Aamusti herättiin, niin ukrainan poikia oli vieressä lämmittelemässä.”, hän muistelee. Yksiköistään eksyneet venäläissotilaat olivat tulleet paikalle lämmön houkuttelemina. Pataljoonan teltassa nukkui pataljoonan komentaja, joka oli myös saanut seuraa venäläisestä luutnantista yön aikana.
Seuraavaksi hyökättiin Purasjoelle, joka sijaitsi Likoharjusta muutaman kilometrin rajalle päin. Siellä näki Aaltonen ensimmäisen kerran venäläisen naissotilaan. Purasjoelta he lähtivät takaisin päin ja junalla Laatokan koillispuolelle. Loimolan asemalla sotilaat purettiin junasta ja heitä pidettiin yksi yö ulkona. Nyt vasta 70 vuotta myöhemmin Aaltonen on saanut syyn selville. ”Pitkärantaan päin oltiin menossa, mutta herrat suunnisti harhaan ja sen jälkeen monet palellutti itsensä ja 27 joutui sairaalaan.” Hänkin palellutti kolme sormea niin, että nahka ja kynnet tippuivat pois. Joukkosidontapaikalla laitettiin vähän sidettä päälle, mutta kyllä ne aikanaan paranivat.
Aaltonen muistelee vielä yhtä mieleenpainunutta tapausta talvisodasta. Hän oli erään Veikon kanssa vartioimassa Uomaan mottia. He olivat ostaneet aiemmin yhteisen tupakka-askin, Kultaleimaa, jota säilytettiin Veikon taskussa. Noin 80 venäläisen hiihtopartio yllätti heidät ja he jäivät mottiin. Veikko kaatui, mutta Aaltonen selvisi ja sai hälytettyä loput joukkueesta ja venäläisten partio tuhottiin. Hän toteaa, ettei voinut ottaa Veikon taskusta tupakka-askia, koska oli kai jotenkin itsestään selvää, ettei kaatuneen omaisuutta saa ottaa itselleen.
Aaltonen muistelee, että seuraavaksi pataljoona, ehkä koko rykmenttikin, siirrettiin Kollaajoelle. Siellä heidän joukkueensa alistettiin Marokon kauhun johtoon. Hänen mukaansa se oli onni. Marokon kauhun porukka oli kuuluisa, sitä pelkäsi venäläisetkin. Pataljoonan kuului mm. tarkka-ampuja Simo Häyhä, joka menestyi hyvin ja levitti omalta osaltaan levitti kauhua venäläisten keskuudessa.
13.3.2010 tuli 70 vuotta siitä, kun talvisota päättyi. Aaltonen oli 200 muun talvisodan veteraanin joukossa kutsuttu tasavallan presidentin vastaanotolle. Rohkeana miehenä hän halasi presidetti Tarja Halosta. Muistellessaan sota-aikoja Aaltonen toteaa, ettei ole katkera. Hän kertoo olevansa ylpeä suomalaisuudestaan ja siitä, että on saanut palvella isänmaataan. 92-vuotias kersantti (siviiliammatiltaan VR:n junamies) kokee, että on tehtävänsä tehnyt.