Talvisodan alettua joulukuussa 1939 heräsi länsimaissa, varsinkin Ranskassa ja Englannissa sekä Ruotsissa voimakas halu auttaa Suomea. Kun lupauksia avusta varsinkin lentokoneiden muodossa saatiin, tehtiin päätös perustaa Hävittäjälentolaivue 28 näitä koneita vastaanottamaan. Aluksi kalustoksi suunniteltiin Gloster Gladiator-tyyppisiä koneita. 15.1.1940 määrättiin laivueen kalustoksi Ranskan lahjoittamat 30 Morane Saulnier hävittäjää. Laivueen komentajaksi määrättiin majuri Niilo Jusu 7.12.1939 päivätyllä Ilmapuolustuksen esikunnan kirjelmällä. samalla määrättiin lentäjiä, mekaanikkoja ja teknillistä henkilökuntaa laivueelle. Majuri Jusu saapui 8.12.1939 Uttiin ja alkoi koota laivuetta, kalustoa ja materiaalia. Vanhana sotilaana hänen onnistuikin saada eri varikoilta tarvittavaa tärkeää kalustoa. Laivueen tehtäväksi tuli koulutuksen lisäksi Lounais-Suomen ilmapuolustus- ja torjuntatehtävät. Laivueelle etsittiin ja löydettiin 9.1.1940 läntisestä Suomesta sopiva jäälle sijoittuva tukikohta Säkylän Pyhäjärven rannasta.
Säkylään alkoikin tammikuun puolivälissä saapua ilmavoimien miehiä ja he aloittivat majuri Niilo Jusun johdolla lentotukikohdan rakennustyöt. Tukikohta sijaitsi Munakunnan koulutuskeskuksen alueella. Säkyläläiset suhtautuivat alkuhämmennyksen jälkeen vieraisiinsa ystävällisesti. Pelättiin että tukikohta vetää puoleensa pommituksia, joiden kohteeksi Turku, Pori ja Rauma olivat joutuneet. Pelko oli kuitenkin aiheeton, Säkylää ei pommitettu kertaakaan. Elämä paikkakunnalla vilkastui kun materiaalia ja monenlaista apua tarvittiin tukikohdassa. Kentän kunnossapitoon ja jyräykseen tarvittiin väkeä ja kalustoa. Tukikohdan henkilöstö sijoi-tettiin läheisiin taloihin. Niilo Mattilan talossa asui toistakymmentä lentäjää ja muuta henkilöstöä. Niilo Ojalan talossa sijaitsi teknillinen toimisto konemestari M. Tulensalon johdolla. Voidaan sanoa että säkyläläiset ottivat vieraat ”omiksi pojikseen” ja isänmaallinen henki vallitsi paikkakunnan väestön keskuudessa.
28.1.1940 saattoi majuri Jusu ilmoittaa Ilmapuolustuksen esikunnalle, että Pyhäjärven jäällä oleva lentokenttä on kunnossa ja käyttökelpoinen suksilla ja pyörillä. Samalla varoitettiin laskeutumasta kiitoratojen ulkopuolelle kalastusavantojen vuoksi. Seuraavana päivänä teki pommitusmatkalla ollut venäläinen pommikone SB 2 pakkolaskun Köyliönjärven jäälle. Koneen lentäessä tukikohdan yli matalalla ampuivat miehet kivääreillä torjuntatulta. Tukikohdan väki hälytettiin yhdessä suojeluskuntalaisten kanssa Köyliönjärven jäälle, missä käytiin lyhyt tulitaistelu pommikoneen konekiväärien kanssa. Lentäjien sytytettyä koneensa tuleen ja kahden saadessa surmansa ja yhden jouduttua vangiksi, otettiin koneesta talteen kaikki käyttökelpoinen.
4.2.1940 saapuivat ensimmäiset Moranet Malmöstä Ruotsista, missä ne oli koottu ruotsalaisten toimesta sekä koelennetty. Koneita lennettiin Säkylään tasaisesti ja jo 10.2. oli Säkylässä 8 konetta. Koulutus alkoi reippaasti ja pakkanen antoi mekaanikoille paljon lisätyötä. Koneet olivat jääkuutioista rakennetuissa sirpalesuojissa ja lisäksi tehtiin lämmityskoppeja moottorien lämmitystä varten. Kovan pakkasen takia tehtiin pitkiä työpäiviä minkä lisäksi toimintaa vaikeuttivat puutteelliset työkalut ja vähäiset tiedot uudesta koneesta. Lisäksi ohjeet olivat ranskankielisiä ja kielitaitoa oli harvoilla.
Vähitellen henkilöstö kuitenkin pääsi ”sinuiksi” koneen kanssa ja sen todettiin olevan teknillisyydessään varsin korkeaa tasoa. Koneen nopeus oli suurempi venäläisiä koneita. Aseistus oli kuitenkin liian heikko ja kolme 7,5 mm:n konekivääriä ei aina riittänyt.
Helmikuun puolivälissä alkoi ilmassakin tapahtua. Muutamien turhien hakulentojen jälkeen pääsivät koneet torjuntataisteluihin Turun ja Rauman alueelle. Radioiden puute ja harva ilmavalvontaverkosto estivät nopeat ja tehokkaat torjuntalennot. 17.2. oli ensimmäinen ilmataistelu, josta luutnantti T. Hyrkki kertoo seuraavaa:
”Olin Porin alueella torjuntalennolla kun huomasin pommien räjähdykset Mäntyluodon ja Reposaaren luona, jolloin näin samalla 9 viholliskonetta 3000 m yläpuolellani suuntana lounas. Saavutin koneet Uudenkaupungin eteläpuolella. Hyökkäsin äärimmäisenä vasemmalla lentäneen koneen kimppuun, ammuin lyhyen sarjan tulittavaa konekivääriampujaa kohti 200 m:n etäisyydeltä, jolloin ampujan tulitus loppui. Sitten jatkoin vasempaan moottoriin, joka alkoi savuta. Oikealla lentänyt kone jättäytyi jälkeen ja kk-ampuja tulitti konettani, jolloin käännyin koneen taakse ja ammuin lyhyen sarjan, jolloin tulitus loppui tästäkin koneesta taaksepäin. Siirryin jälleen ensinmainitun koneen taakse ja ammuin kunnes siipikonekivääreistä loppui patruunat ja keskikonekivääriin tuli häiriö. Kone häipyi moottori savuten Eestin suuntaan menettäen koko ajan korkeutta. Putoamisesta ei todisteita. Samana päivänä toisella torjuntalennolla Uudenkaupungin eteläpuolella n. 30 km merellä näin alapuolellani DB-pommikoneen ja syöksyin perään. Sain ammuttua tankkeihin huomattavat reiät ja moottorit tuntuivat yskivän. Ammuin lopulta pitkän sarjan alhaalta keskirunkoon, jolloin sieltä leimahti erittäin kirkas tuli ja se levisi nopeasti kautta rungon ja tarttui siipiin. Ohjaaja hyppäsi laskuvarjolla ja heti tämän jälkeen kone räjähti. Saaren asukkaat näkivät Korppoosta tapauksen ja ilmoittivat siitä Turun ilmapuolustuskeskukseen”.
Koneet joutuivat torjuntalentoihin heti Säkylään saavuttuaan kuten seuraava silloisen luutnantti Mikko Linkolan kertoma tapaus osoittaa:
”Olin juuri tuomassa uutta Moranea Säkylään ja laskeutunut ulos koneesta tukikohdassa, kun tuli hälytys. Raumaa lähestyi pommikone-muodostelma ja luutnantti Turkki käski minut mukaan koska kone oli vielä lämmin. En ehtinyt edes ottaa matkalaukkuani koneesta pois ja olin siviilipuvussa koska puolueettomassa Ruotsissa piti tietenkin esiintyä niin. Lensimme nopeinta vauhtia Raumalle missä pommitus oli käynnissä. Hyökkäsin takimmaisen partion kimppuun ja seurasin yksinäistä konetta tulittaen sitä. Kone jätti jälkeensä paksun mustan savun ja kone putosi n. 7 kilometriä Raumasta lounaaseen. Rauman ilmapuolustuskeskus varmisti asian ja luutnantti Turkki näki koneen aiheuttaman avannon. Jouduin välittömästi palattuani lähtemään hakemaan uutta konetta Ruotsista. Auto odotti jo Säkylässä viedäkseen minut Turkuun, mistä lensimme Ruotsiin. Koneita lennettiin lähes päivittäin aina sään salliessa”.
Helmikuun 22. päivä siirrettiin osasto luutnantti Turkin johdolla Turkuun missä se osallistui kuuden koneen voimalla Turun ilmapuolustukseen. Kerrotaan että osaston saatua hälytyksen pommikoneiden lähestymisestä Eestin suunnasta, Moranet lähtivät torjuntalennolle ja tieto koneiden tulosta vastaan aiheutti pommituskoneiden kääntymisen takaisin, eikä odotettua torjuntataistelua tullut. Todettakoon, että Porin ja Rauman pommitukset loppuivat helmikuun jälkeen. Tämä on laskettava huomattavalta osin Säkylän lentotukikohdan olemassaolon ansioksi.
Maaliskuun 7. päivänä siirrettiin 7 Moranea Hollolaan ja 7 Uttiin vahmistamaan alueen ilmapuolustusta ja osallistumaan Viipurinlahdella muodostuneen kriittisen tilanteen torjuntataisteluihin. Moranet ja Blenheimit aiheuttivat huomattavia tappioita ilman suojaa jäätä pitkin eteneville vihollisjoukoille. Myös ilmataisteluita käytiin ja ilmavoittoja saavutettiin.
Englannista saatiin Hurricane-hävittäjiä ja kahdeksan kappaletta saapui vaiherikkaiden seikkailujen jälkeen Säkylään 10.3. Koneita ei ehditty käyttää varsinaisiin torjuntataisteluihin vaikka lentäjät kiihkeästi halusivatkin. Koneet olivat Ilmapuolustuksen tarpeellinen ”valttikortti” vielä pahemman tilanteen varalle.
11.3. kolme Moranea suoritti laivueen viimeisen ilmataistelun talvisodassa. Osasto Siren oli hyökkäämässä useita pommikoneita käsittäneen muodostelman kimppuun Loviisan lähellä. kolme DB-konetta ammuttiin alas ja yksi Morane teki pakkolaskun saatuaan osumia. Talvisota päättyi 13.3.1940. Lentolaivue ehti toimia suhteellisen lyhyen ajan sodan aikana. Laivue suoritti kuitenkin 260 torjuntalentoa, 8 tiedustelulentoa ja 20 maataistelulentoa. 22 päivän aikana Moranet joutuivat 28 kertaa ilmataisteluun, joissa ampuivat alas 14 venäläistä konetta. Yksi Morane menetiin ilmatorjunnan alasampumana.
Rauhan tultua jatkui pahasti keskenjäänyt koulutus edelleen Säkylässä. Tukikohdasta oli tullut varsin kansainvälinen. 17.3. saapui kymmenen puolalaista mekaanikkoa, tanskalaisten lentäjien, ranskalaisten ja englantilaisten mekaanikkojen lisäksi. Maaliskuun 20. sattui lento-onnettomuus jossa lupaava lentäjä, vänrikki Matti Hakala sai surmansa harjoituslennolla. Koneen moottori ja konekiväärit nostettiin v. 1980 ylös ja luovutettiin Keski-Suomen Ilmailumuseoon, missä moottori ainoana Suomessa on esillä. Kevään tultua Säkylään tukikohta oli siirrettävä Turkuun Artukaisiin ja toiminta Säkylässä loppui.
Säkylän lentotukikohdan merkitys onkin nähtävä osittain maailmanpoliliittisena ja psykologisena. Kun Stalinin tietoon tuli yhä kasvava länsimaiden apu ja Säkylään tulleet koneet olivat siitä konkreettisia osoituksia, se osaltaan vaikutti sodan loppumiseen. Kun vielä tiedot avun määrästä olivat moninkertaisia tullessaan Moskovaan sekin vaikutti Stalinin päätöksiin. Arviot länsiavun määrästä Moskovassa perustuivat paljon puna-armeijan lentäjien pudotusraportteihin. Virallisissa raporteissa ilmoitettiin pudotetun yli 250 suomalaista konetta. Johtopäätökset perustuivat siihen että koneita täytyi olla ainakin kaksinkertainen määrä. Neuvostoliitossa ilmoitettiin virallisissa historian julkaisuissa Suomen saaneen länsimailta jopa 500 lentokonetta. Todellisuudessa Suomella oli talvisodassa alle 200 konetta. Jos Neuvostoliitto olisi joutunut sotaan Ranskan ja Englannin kanssa maailmanhistoriaa olisi kirjoitettu toisin.
Suomi joutui jatkosotaan ja sai tilaisuuden ottaa menettämänsä alueet takaisin. Moranet olivat mukana välirauhan aikana koulutuksessa ja sodan aikana Itä-Karjalan alueella Sodan loppuvaiheessa ne olivat jo vanhentuneita ja moni hyvä lentäjä sai sankarikuoleman kuten kirjassa ”Kuolevien kotkien laivue” kerrotaan. Morane-hävittäjillä on kuitenkin kunniakas osa Suomen Ilmavoimien historiassa.
Artikkelin on laatinut: Museonhoitaja sotakamreeri Ilpo Nurmi Lähteet: Säkylän lentotukikohdassa työskennelleiden henkilöiden haastattelut Sota-arkisto Joppe Karhunen: Kuolevien kotkien laivue Kalevi Keskinen, Kari Stenman, Klaus Niska: Ilmavoimien Historia 4 Morane-Saulnier M.S:406 Risto Pajari:Talvisota ilmassa