Talvisodan päätyttyä kansalaiset muistivat vaikeudet puolustaa maata heikosti varustetulla armeijalla. Epävarmuuden aika edesauttoi koko kansan halua tehdä jotain maanpuolustuksen lujittamiseksi. Lokakuun 20. päivänä vuonna 1939 Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa oli kirjoitus:
”Kultasormukset isänmaalle
Täällä kaukana kotoa tuumin yöllä päivystävänä upseerina isänmaan asiaa ja ehkä alkavia taloudellisia vaikeuksia. Ehdotan, että jokainen Suomen mies ja nainen, jolla on vasemman käden nimettömässään kultasormus vaihtaisi sen teräksiseen sormukseen, jonka saisi vastineeksi. Kultasormuksista saataisiin varmasti kokoon kymmeniä miljoonia maanpuolustukseen.
Reservin vänrikki Jussi Lappi-Seppälä”
Rautasormuksia on kaksi, sileä sormus ja ilmapuolustussormus. Sileä rautasormus on tavallista pyöreää mallia ja sitä korostaa upotettu heraldinen ruusu. Ilmapuolustussormus on litteä sormuksen tasosta kohoavine reunuksineen ja sitä koristavat Suomen ilmavoimien tunnus, hakaristi, jonka akselin navassa on heraldinen ruusu, sekä hakaristin kummallakin puolella olevat tyylitellyt siivet. Taiteellisena neuvonantajana sormusten suunnittelussa oli kuvanveistäjä Mauno Oittinen, jonka luonnosten mukaan mallit on valmistettu.
Kevättalvella 1940 kansalta kerättiin yli 300 000 kultasormusta ja tuhansia muita kultaesineitä. Keräyksen tuloksena Puolustusministeriölle luovutettiin yhteensä yli 1750 kiloa kultaa. Tällä kultamäärällä olisi saanut hankittua 30 hävittäjäkonetta tai saman verran 75 mm ilmatorjuntatykkejä.
Keräyksen tulosta ei kuitenkaan ehditty käyttää maanpuolustustarkoituksiin ennen jatkosodan syttymistä. Kullan sulattaminen kansainvälisesti hyväksyttäviksi harkoiksi tuotti ongelmia kuten myös kultaesineiden käyttö maksuna sotatarvikkeista. Kulta jäi makaamaan Suomen Pankin holviin ja arkaluonteisesta asiasta vaiettiin sodanaikaisen sensuurin turvin.
Vuonna 1944 valtioneuvosto ryhtyi venäläismiehityksen pelossa valmistelemaan kultalastin siirtoa ulkomaille. Samana kesänä käynnistettiin salaiset kuriirikuljetukset Malmin lentokentältä Tukholmaan. Välirauhasopimuksen jälkeen syksyllä 1944 kultakuljetuksia jatkettiin Hyvinkään sotilaskentältä.
Tukholmassa kulta varastoitiin aluksi Suomen lähetystön kellariin, josta se siirrettiin pankkiholviin. Valuuttapulan takia Suomen Pankki tarjoutui ostamaan kultaerän syksyllä 1945 valtioneuvostolta silloisella 140 miljoonalla markalla. Pankki myi suurimman osan kullasta ruotsalaisille ja ilmoitti rahoittavansa saaduilla 4 miljoonalla kruunulla kansanhuollolle tärkeitä hankintoja eli lähinnä viljaostoja. Osa kultakoruista myytiin kotimaiselle kultasepälle sulatettavaksi. Valtion saamat tulot tuloutettiin ”satunnaisena tulona”. Historiallisesti arvokkaimmat kultaesineet myytiin Kansallismuseoon ja maakuntamuseoihin nimellisellä arvolla.
Vihkisormuksensa ja muut sukukalleutensa isänmaan hyväksi lahjoittaneet kansalaiset eivät välttämättä koskaan saaneet tietää mihin heidän kultaesineensä päätyivät.
Kultakeräystä selvitettiin perusteellisesti 1950-luvulla, mutta sen jälkeen paperit hautautuivat Suomen Pankin holveihin. YLE:n radio-ohjelmaa varten 1980-luvulla esiin kaivetut asiakirjat osoittavat, että vaikka kultaa ei käytetty alkuperäisen tavoitteen mukaisesti ilmapuolustukseen, keräyksessä ei ollut kyse huijauksesta. Keräyksen tuotto vain jäi realisoimatta sodasta aiheutuneiden muuttuneiden olosuhteiden takia. Kauppoja ei saatu aikaan ja tuotto jäi käyttämättä kansan tarkoittamaan kohteeseen.
Referaatin laati: projektisihteeri Maija Kärki Lähteenä käytetty Olli Ihamäen artikkelia Tarina Rautasormuksista