”Panssarintorjunta ja pioneeritoiminta” näyttely avattiin juhlallisesti 21.06.2016. Avaajana eversti Petri Kosonen ja kunniavieraana sotakamreeri Reino Lehväslaiho. Kuvassa tilaisuuden kutsuvieraita.
Panssarintorjunta talvisodassa
Talvisodassa panssarintorjunta oli rohkeiden miesten varassa. Panssarintorjunta-aseita oli vähän ja tärkeimmäksi välineeksi muodostui koivuhalko ja Molotovin coctail -polttopullo. Tällöin piti mennä vaunun viereen ja pysäyttää se asettamalla halko telojen väliin sekä heittämällä polttopullo moottorin ilmanottoaukon päälle, jolloin vaunu syttyi tuleen. Myös kasapanosta käytettiin lähietäisyydeltä. 20 mm panssarintorjuntakivääri olisi ollut tehokas venäläisiä T-26 ja BT-7 vaunuja vastaan, mutta niitä oli valmiina vasta pari kappaletta. 37 mm Bofors tykki oli tärkeä ja tehokas torjuntaväline. Niitä alettiin valmistaa lisenssillä Tampellan tehtaalla. Talvisodassa niitä oli vähän yli 100 kpl ja kuvaavaa oli että Divisioonan komentajat pyysivät tykkejä toisiltaan omille rintamaosilleen. Sotasaaliiksi saatuja 45 mm panssarintorjunta-tykkejä käytettiin heti hyökkääviä vaunuja vastaan. Suomalaisilla ei ollut talvisodassa käytännössä panssarivaunuja. Yksi taistelu käytiin Honkanummella ja sen suomalaiset hävisivät menettäen monta panssarinvaunua. Neuvostoliittolaisilla oli runsaasti vaunuja ja he myös kärsivät tappioita ja tuhoutuneita vaunuja oli yli 2000. Osa tuli korjauksen jälkeen uudestaan tuhottavaksi. Tykistö osallistui torjuntaan vähillä ampumatarvikkeillaan. Jos vihollisen panssarivaunut tulivat suorasuuntausetäisyydelle niin osuma tuhosi vaunun. Ilmavoimat ja rannikkotykistö tuhosivat Viipurinlahden jäällä eteneviä vaunuja helmi-maaliskuussa 1940. Osuma eteneviin rivistöihin sai aikaan huomattavia tappioita viholliselle. Talvisodan aikana kehittyi panssarintorjunta suomalaisten rohkeuden ja kekseliäisyyden ansiosta. Vihollisen panssarit oppivat varomaan etenemistä suomalaisten ryhmitykseen ilman suojamiehiä. Yksinäiset uhkarohkeat läpitunkeutuneet vaunut tuhottiin. Moni suomalainen panssarintorjuja haavoittui tai menetti henkensä panssarintorjuntavälineiden puutteen takia.
Panssarintorjunta jatkosodassa
Jatkosotaan lähdettiin huomattavasti paremmin varustettuina. Välirauhan aika oli käytetty tehokkaasti hankkimalla kotimaisia panssarintorjuntakivääreitä eli ”norsupyssyjä” sekä 37 mm panssarintorjuntatykkejä, joita valmistettiin Boforsin lisenssillä Tampellan tehtailla. Lisäksi oli sotasaaliina saatuja 45 mm panssarintorjuntatykkejä. ”Norsupyssyjä” käytettiin tehokkaasti kesällä 1941, kun edettiin menetetyille alueille. Niillä tuhottiin konekivääri- ja tykkipesäkkeitä tarkalla tulella. Se oli myös tehokas ase panssarintorjuntaan T 26 ja BT 7 vaunuja vastaan, mutta T 34 oli jo liian kova vastus. Kehitys panssarien koon ja läpäisykykyyn vaadittavien panssarintorjunta-aseiden tehokkuudessa oli sodan aikana huomattava. Panssarintorjuntakivääriä (20mm) m 39 ”Norsupyssy” oli valmiina kesällä 1941 etenemisen alussa 900 kpl ja kesällä 1944 niitä oli 1900 kpl. Ne myytiin USA:an etteivät olisi joutuneet Neuvostoliittoon. Panssarivaunut kehittyivät sodan aikana tehokkaammiksi ja panssarin paksuus kasvoi. Kevyet 37 ja 45 mm tykit ja 20 mm panssarintorjutakivääri olivat tehottomia T-34 ja Klim- vaunua vastaan. Kesällä 1944 oli käytössä panssarikauhuja ja -nyrkkejä, joita saatiin saksalaisena aseapuna. Myös 75 mm panssarin-torjuntatykki oli tehokas. Saksasta saadut rynnäkkötykit (75 mm) olivat taitavien suomalaisten käsissä tehokkaita. Panssarimiinojen osuutta ei myöskään sovi unohtaa vaunujen liikkeen pysäyttäjinä. Sodan ankarimmat torjuntataistelut käytiin Kuuterselän sekä Tali-Ihantalan alueilla. Siellä suomalaisen panssarintorjujan taito yhdessä tehokkaan tykistön torjuntatulen sekä saksalaisten syöksypommittajien tarkkuuden kanssa pysäytti Stalinin valiodivisioonat. Useiden hyökkäysyritysten ja runsaiden tappioiden jälkeen vastustajan oli luovutettava ja todettava, ettei Suomea tälläkään kertaa pystytä nujertamaan.
Tiedot koonnut
Ilpo Nurmi museonhoitaja
Pioneeritoiminta talvisodassa
Talvisodassa pioneerijoukot oli organisoitu erillisiksi komppanioiksi, joihin kuhunkin kuului kolme pioneeri-joukkuetta ja toimitusjoukkue. Divisioonaan kuului kaksi pioneerikomppaniaa sekä kolmiryhmäinen työasevarasto-osasto. Sodan aikana eräiden divisioonien pioneeriyksiköt yhdistettiin pioneeripataljooniksi. Lisäksi eriasteisten yhtymien alaisuudessa oli erillisiä pioneerikomppanioita ja -joukkueita, aurausosastoja, ponttonikuormastoja, moottoriponttonikomppanioita ja erilaisia rakennuskomppanioita. Erillisiä pioneerikomppanioita ja -joukkueita lukuun ottamatta oli pioneeriyksiköt muodostettu vanhemmista ikäluokista. Pioneeriyksiköiden tärkein tehtävä oli panssari- ja jalkaväkimiinoitteiden rakentaminen hyökkäävien neuvostojoukkojen torjumiseksi ja hidastamiseksi. Miinoja oli kuitenkin vain pieni osa edes välttämättömimmästä tarpeesta. Ennen talvisotaa ei ollut otettu riittävästi huomioon sitä, kuinka tehokas ja halpa keino hyvin suunniteltujen ja valvottujen miinoitteiden käyttö olisi ollut ylivoimaistakin hyökkääjää vastaan. Tästä käy hyvänä esimerkkinä se, että syksyn 1939 ylimääräisten harjoitusten aikana joukoille jaettiin 5000 hyökkäysvaunumiinaa. Sodan alkaessa ei miinoja ollut varastoissa ollenkaan. Hyökkäysvaunumiinojen valmistus oli hidasta ja muitakin vaikeuksia ilmeni, niin että koko sodan aikana saatiin vain 15 000 miinaa. Ongelmia ilmeni myös jalkaväkimiinojen saatavuuden suhteen, joiden teollista valmistusta ei ollut käynnistetty ennen sotaa.
Miinojen puutteen johdosta joukot valmistivat myös itse erilaisia ansoituksia ja omatekoisia miinoja yleensä riittävästi. Paksu lumi vaati miinoitteiden rakentamisessa monin paikoin erikoisjärjestelyjä. Talvisodan aikana pioneerijoukkoihin kuuluneet aurausosastot olivatkin kovan työpaineen alaisina. Vähäisellä aurauskalustolla ei pystytty pitämään kaikkia teitä ajokelpoisina.
Pioneeritoiminta jatkosodassa
Välirauhan aikana pioneeriaselajin organisaatioita tarkistettiin ja pioneerien määrää joukkojen kokoonpanoissa lisättiin. Pioneerityöjoukot koostuivat tienhoito-, tienrakennus- ja sillanrakennuskomppanioista. Talvisodan aikaisia materiaali-puutteita pyrittiin poistamaan hankkimalla erityisesti panssa-rimiinoja.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa kesällä ja syksyllä 1941 pioneerien tärkein tehtävä oli aluksi miinoitteiden ja murrosteiden raivaus. Hyvin erikoisena esimerkkinä miinoitteiden raivaamisesta käy Säkkijärven polkan soittaminen radiossa yhtä mittaa useita vuorokausia peräkkäin. Sotilaat ihmettelivät tämän tarkoitusta. Sillä estettiin radiomiinojen laukaisu.
Pioneerit järjestivät heinäkuun lopulla Karjalan kannaksen itäosissa Vuoksen ylimenon aluksi syöksy- ja kumiveneillä sekä ruuhilla. Raskas kalusto kuljetettiin moottoriponttonilautoilla. Muut vaativat vesistön ylitykset tapahtuivat elokuussa Viipurin-lahden ja syyskuussa Laatokan koillispuolella Syvärin virran yli. Kun hyökkäys oli pysäytetty joukoille käskettyihin tavoitteisiin, pioneerit jatkoivat omassa selustassa olevien miinoitteiden raivausta ja ryhtyivät rakentamaan lujia puisia kenttäsiltoja aluksi ponttonien varaan rakennettujen siltojen tilalle. Asemasodan aikana pioneeritoiminta oli lähinnä kenttälinnoittamista, selustan rakennustoimintaa ja miinoittamista. Miinoittaminen keskittyi puolustusasemien etuosiin. Esimerkiksi Karjalan kannakselle asetettiin yli 100 000 jalkaväki- ja panssari miinaa. Vetäytymisvaiheessa kesällä 1944 erityisesti panssarimiinoitteilla oli monin paikoin suuri merkitys. Myös siltojen räjäyttämisellä pystyttiin hidastamaan hyökkäävää vihollista tehokkaasti. Räjäytysten oikea-aikainen toimeenpano oli tärkeää, koska viimeistenkin omien vetäytyvien joukkojen oli päästävä siltojen yli juuri ennen vihollista.