Epäsuoralla tulella tarkoitetaan tykistön ja kranaatinheittimien (myös raketinheittimien) tulta, jota ammutaan vihollismaaleihin useiden satojen metrien tai kilometrien etäisyydeltä. Ammuttavat kranaatit saattavat käydä kilometrienkin korkeudella. Tuliasemassa toimivat eivät näe minne kranaatit lentävät. Tulta ohjataan tulenjohtoryhmien toimesta. Tulenjohtaja ja apulaiset tähystävät etulinjasta tulen osuvuutta ja välittävät viestivälineillä, joko puhelimilla tai radiolla, tiedot tuliasemaan. Tuliasemassa suoritetaan tarvittavat laskutoimitukset ja korjaukset sekä korjataan tykkien tai heittimien suuntausta. Tuliasemissa ovat siis kaikki tykit, heittimet, ajoneuvot ja ammukset. Tulenjohtoryhmä taas on varustettu erilaisilla tähystys, etäisyydenmittaus- ja viestivälineillä.
Suomella on hyvin monipuolinen tykkikalusto johtuen tavasta, miten tykkejä on pystytty hankkimaan. Itsenäisyyden alkuajoilta on jo kymmeniä erilaisia malleja. Sodan lähestyessä kalustoa hankittiin lisää ja sota-aikana tietenkin kaluston kirjavuus edelleen lisääntyi. Tämä vaati myös tykkimiehiltä monenlaista osaamista. Talvisotaan ei myöskään oltu riittävästi varauduttu. Ammuksia oli aivan riittämättömästi. Talvisodassa vihollinen käytti päivässä tykistön ja heittimien ammuksia niin paljon kuin suomalaiset koko 105 päiväisen sodan aikana. Talvisodassa hyökkäykset aloitettiin massiivisilla tulivalmisteluilla ja niitä seurasi jalkaväen hyökkäys suurin joukoin. Suomalaisten tarkka kiväärituli yleensä pysäytti hyökkäykset.
Jatkosotaan lähdettiin jo paljon paremmin varustautuneina. Välirauhan aika oli käytetty aselajin kehittämiseen ja toiminnan tehostamiseen. Kalustoa ja ammuksia oli myös riittävästi. Menetettyjen alueiden takaisinvaltauksessa aselajien yhteistoiminta tuli hyvin esille. Asemasodan aikana käytiin monta yhteenottoa vastapuolen tykistön kanssa. Tykistöä opittiin käyttämään tehokkaasti ja kunniakkain luku aselajin historiassa on Ihantalan torjuntataistelut. Siellä sadat suomalaiset tykit suunnattiin hyökkäykseen ryhmittyvään viholliseen ja yhdessä ilmavoimien ja muiden aselajien kanssa kerta toisensa jälkeen lyötiin neuvostoliittolaiset valiodivisioonat hajalle. Läpipäässeet panssarivaunut tuhottiin lähitorjunnalla, mihin myös tuliasemat osallistuivat.
Katsauksen on laatinut: museonhoitaja Ilpo Nurmi